29.10.2015

Toipumisen aloittelua

Vuodeosastolle siirryttiin aamupäivällä aamupalan ja hemoglobiinin mittaa, isen jälkeen. Fysioterapeutti aloitti kiduttamisen. Koska aiemmin oli pyörryttänyt jo istumaan noustessa, tehtiin ensin makuulla tehtävät liikkeet. Nilkkojen ojennus ja koukistus 20 toistoa. Pakaralihasten jännitys 5 kertaa. Jalan koukistus makuulla 5 toistoa per puoli. Reiden ojentajat 10 toistoa per puoli. Ja lopuksi lantion nosto 5 kertaa. Nämä tein päivän mittaan vielä 3 kertaa lisää kun ohjeistus on 3-5 kertaa. Mielenkiintoisesti joka kerta sujui paremmin kuin edellinen. Päivällä käytiin ottamassa röntgenkuvat, että nähdään miten proteesit on paikallaan.Sieltähän tuli ihan diplomi urheudesta.


Iltapäivä meni taas paljolti lääkepöllyissä ja päivällisen jälkeen kokeiltiin ensimmäistä kertaa seisomaan nousua. Muuten tämäkin onnistui hyvin, mutta hetken päästä alkoi pyörryttää taas niin sen enempää ei askellettu.


Illalla vielä laskettiin epikatetrin kautta menevää lääkitystä. Yö meni vähän huonommin. Alkoi selällään makoilu pakottaa kovasti selkää ja tuli hikoiltua. Oletettavasti pientä lämpöilyä, joka on myös ihan normaalia.

Pitkän yön jälkeen aamupalan päälle sen verran istumaan että saatikn lakanat vaihdettua. Epilääkitys lopetettiin ja nestetippa ja virtsakatetri otettiin pois. Aamulla jumppa sujui jäykemmin kuin eilen. Mutta myöhemmin päivällä toistot meni taas paremmin. Ortopedi kävi toteamassa että kuvien perusteella proteesit on hyvässä asennossa ja ensimmäiset 6 viikkoa rauhallisesti. 

Fyssarin kanssa käveltiin kävelytelineen kanssa pieni ympyrä. Kaikki muu meni omin voimin mutta jalkoja ei vielä saa nostettua takaisin sängylle. Sain sitten luvan nousta itse istumaan mutta takaisin makuulle tarvitaan avustaja ja luvallisesti saan käydä saattajan kanssa vessassa. Tämän mahdollisuuden jo käytinkin.

Tiputuksen lopetuksen jälkeen ohje oli että minimi 2 litraa pitää päivässä juoda. Etureisijumpat voi myös tehdä istuen. Johtavat georiat huimaukseen tällä hetkellä hemoglobiini, joka oli aamulla 102 ja minulle tosi matala, lyrica ja verenpaine sekä tuo nyt jo lopetettu epikipulääke. Jalat kyllä kantaisi kun pää kestäisi.

2 kommenttia:

  1. Mitähän varten ne pihtailee ton hemohessin kanssa? 500 ml sitä niin kyllä pää kestää.

    VastaaPoista
  2. Kuulemani mukaan hemohes:iä ei nykyään käytetä juurikaan. Anestesialääkärien toiveesta, kuulemma, mutta en tunne tarkempaa taustaa. Lisäverta annettaisiin lähtökohtaisesti, jos hemoglobiini laskee alle 80.

    VastaaPoista