25.11.2015

4 viikkoa leikkauksesta

Eilen tuli täyteen neljä viikkoa leikkauksesta. Tämä tarkoittaa muutamaa vapautusta taas. Kyljellään nukkuminen muuttui sallituksi, mutta polvien välissä pitäisi pitää tyynyä. Lisäksi sallittua olisi lisätä treeneihin kuntopyöräily alkuun ilman vastusta. Kyljelläni en vielä nukkunut, vaikka kyljen kääntäminen kuulostaa erittäin houkuttelevalta. Olen ollut vähän varovainen, kun eilisestä asti on olleet jalkalihakset vähän kipeät. Arvelisin, että syynä on lisätyt toistomäärät jumpissa ja toisaalta varmaan osittain talveen siirtyminen ja vaikka on nastat kengissä ja piikit kepeissä eikä lipsumista ole sen enempiä ollut, niin kävellessä ehkä vähän enemmän jännittää kaikkea. Lähin kuntopyörä taas löytyy paikallisesta uimahallista, mihin en ole vielä saanut kyytiä järkättyä, että olisi voinut käydä sitä lajia kokeilemassa.

Koiraa ulkoiluttamassa
Kävelyssä ei muutokset ole enää kovin dramaattisia olleet viikossa. Askeleen pituus ja frekvenssi ja näiden myötä vauhti kasvaa ja vähemmän joutuu pitämään välillä taukoja eikä enää tule turvotuksia leikkausalueille. Kun dramaattisia parannuksia ei ole tullut lyhyessä videossa näytettäväksi, piti tämän viikon videolle ottaa malliksi koira mukaan. Tämä aiheuttaa hieman erilaisia rytminmuutoksia, jos ei naru pysy riittävästi eteenpäin, ettei laita keppiä narun yli tai päälle.


Jumpista sen verran tässä vaiheessa, että liikkeitä ovat:

  • Nilkkojen ojennukset ja koukistukset selinmakuulla
  • Pakaralihasten jännitys selinmakuulla
  • Jalkojen vetäminen koukkuun selinmakuulla
  • Lantion nostot jalat koukistettuna selinmakuulla
  • Reiden ojennukset selinmakuulla rulla polvitaipeissa
  • Istuen reiden ojennukset
  • Päkiöille nousu seisten
  • Potkut taakse seisten
  • Potkut takaviistoon seisten
  • Painonsiirrot seisten
Sairaalasta päästessä näitä tehdään 3-5 kertaa päivässä 5 toistoa kutakin. Fysioterapiakontrolliin asti toistoja ja sarjoja lisätään siten, että lopuksi tehdään 3-5 kertaa päivässä 2-5 x 10-15. Tällä hetkellä omat määräni ovat 3 kertaa päivässä 2x10 toistoa. Erityisesti jalkojen vetäminen koukkuun selinmakuulla sekä seisten tehtävät potkut taakse ja takaviistoon ovat rasittavia.

Yleisesti kaikenlainen toiminta helpottuu jatkuvasti - yltää alemmas, pystyy istumaan ilman korokkeita, pystyy pukeutumaan ilman apuvälineitä ja pystyy liikkumaan enemmän.

5 kommenttia:

  1. Onkos mitään mainintaa vesijuoksusta, onko se suositeltava kuntoutusmuoto.
    Miä jouduin/pääsin jonoon. Menee vasen lonkkanivel vaihtoon ja jos se menee hyvin ni jossain vaiheessa myös oikealle operaatio. Osku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uima-altaaseen on lupa mennä 6 viikkoa leikkauksesta. Kysyin sairaalassa fyssarilta vesijuoksusta. Vesiliikunta oli hyvinkin suositeltavaa, kun on vapaat liikeradat ilman iskutusta. Alkuun vesijuoksua suositeltiin harrastamaan kävelyn liikeradoilla.

      Poista
  2. Flexi tuohon vyöhön kiinni niin ei et kompastu hihnaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on myös ollut harkinnassa, mutta taajamassa tuo noin 3m etäisyys on turvallisempi kuin 5 tai 8, vaikka koira hyvin hallinnassa onkin. Ei taida vielä olla kukaan keksinyt flekseihin sellaisia stoppareita, että kelaisi sisään, mutta saisi valita, että ulos tulee vain 3m ja sitten toisenlaisella seudulla isompi pituus?

      Poista
  3. Kuulostaa ja näyttää hyvältä tämä toipumisesi! Hyvällä mallilla todellakin olet jo :)

    VastaaPoista