Kotikuntoutusta ja huomioita sairaalakokemuksesta

Kotona on nyt oltu kaksi yötä ja yksi kokonainen päivä. Tähän asti rutiini on pitkälti ollut sitä, että olen nauttinut suuresti siitä, että syödä voi, kun on nälkä, eikä mene niin kuin sairaalassa, missä aina ruokaa tuotiin juuri kun olin syvimmässä unessa. Päivä(t) tähän asti on rytmittyneet syömisen, jumppien, nukkumisen, lääkkeiden ottamisen ympärille. Muina aikoina tehokkaasti seuraa pitää Netflix. Kotona auttamassa on onneksi Minna. On turvallisempi olo, kun ei tarvi niin kovasti pelätä, että kyynärsauvat kaatuvat lattialle enkä saa niitä ylös ja tavaroiden siirtely paikasta toiseen myös olisi haastavaa. Yksin ollessa joku olkalaukku tai vastaava tulisi kovasti tarpeeseen ja syöminen lienisi suosiolla syytä hoitaa jääkaapin vieressä. En ainakaan keksi, miten kantaisin lautasia ja täysiä mukeja tai laseja sauvojen kanssa. Kotijoukoissa terapiaa järjestämässä on piristäneet Minnan lisäksi tietysti koirat, mukaan lukien 5 kappaletta 4-viikkoisia lapinkoiran pentuja. Murheet unohtuu, kun laittaa posken koiranpentua vasten.

Pentuterapiaa. Kuva: Minna Rinne

Kipujen osalta on mennyt kotonakin paremmin kuin osasin toivoa. Lääkityksenä tällä hetkellä Xarelto verenohennuslääke laskimoveritulppia vastaan (Opin jo vihaamaan sairaalassa saatuja napapiikkejä), Vimovo tulehduskipulääke ja parasetamolia ja Lyricaa kipuihin sekä tarvittaessa parasetamolia korvaamaan Panacod. Käytännössä kipuja ei ole ollut mainittavia määriä enkä ole edes kylmähoitoa jatkanut kotona, kun en ole kokenut turvotuksia.

Enimmät kivut ovat olleet lihaksissa, mikä on ymmärrettävää. Leikkausta edeltävät liikeradat olivat niin surkeita, että monet lonkkaa tukevat lihakset ovat käytännössä surkastuneet pois ja sinänsä yksinkertaisen oloiset jumpat tuntuvat äärimmäisiltä urheilusuorituksilta ja aamulla tietää, että eilen on urheiltu.

Sairaalakokemuksesta

Lopuksi vielä muutama sana sairaalakokemuksesta, kuten otsikosta saattaa ymmärtää. Sairaalassa kirjoittelu on tehty tabletilla, jossa bloggerin käyttöliittymä toimii vähän niin ja näin selaimessa ja sovelluksessa vielä epämääräisemmin, tekstin muokkaaminen ja isojen tekstien hahmottaminen on vaikeaa ja ehkä on oltu enemmän vähemmän lääkehuuruissakin.

Joka ikisessä vaiheessa operaatiota ja sairaalassa törmäsin ammattitaitoisiin, positiivisiin, motivoituneisiin ja asialleen omistautuneisiin ihmisiin. Jokainen kohtaamani hoitohenkilöstön jäsen, vaikka kiireinenkin, kuunteli ja ymmärsi potilasta. Ja jaksoi pitää positiivisen huumorin ja höpötellä hermostuneen potilaan kanssa. Itsensä esitelleiden hoitajien ja lääkärien ja muiden nimiä en tietenkään minun nimimuistillani muista.

Sisäänkirjautumisesta asti minulle selitettiin jatkuvasti, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Ainoa ongelma tietysti oli, että en koskaan tiennyt tarkalleen, että milloin. Ja jaksettiin myös tiedonjanoiselle kertoa asioista "mitä":n lisäksi myös "miksi". Vaikka tässä on oltu "urheita", niin homman läpi käymistä on helpottanut se, että olen koko ajan kokenut, että voin heittäytyä matkustajaksi ja minusta pidetään huolta.

Heräämössä anestesialääkärin esiteltyä itsensä tämä kysyi, että miltä tuntuu. Totesin: "Pelottaa." "Se on luonnollista tässä vaiheessa," totesi anestesialääkäri. Ja sen jälkeen selitti koko ajan tauhallisesti ja yksityiskohtaisesti, mitä on tekemässä ja vastasi lisäkysymyksiini kärsivällisesti. Sama palvelu jatkui leikkaussalissa, kun minua aseteltiin leikkausasentoon, asetettiin virtsakatetri, valmisteltiin muuten jne. Ja kuunneltiin, kun pyysin kylkeä kääntäessä, että saisin toisen lonkan aikana olla hieman enemmän hereillä. Tarkkailussa jo ensimmäisenä yönä minut ystävällisesti asetettiin puolittaiseen kylkiasentoon, hoidettiin turvallisen tuntuisesti kuntoon, kun verenpaineeni laskivat ja tuli huono olo. Tarkkailussa ja osastolla ystävällisesti jaksettiin käydä palvelemassa hölmön tuntuisissa asioissa ("Voisitko siirtää jalkaa", "Voisitko laittaa puhelimen laturiin", "Pudotin jääpussin"). Ja ensimmäisiä kertoja pystyyn noustessa nopeasti, mutta rauhallisesti ja turvallisesti nostettiin jalat takaisin sänkyyn, kun kerroin, että pyörryttää. Ruokakin oli kelvollista perusruokaa, ei mitään gourmet-elämyksiä, mutta ei ihan laitosruokaakaan. Osa yllättävänkin maukasta.

Peukku julkiselle terveydenhuollolle tarkkailusta leikkauspäivän iltana. Kuva: Minna Rinne

Mitä haluan sanoa on, että olen kiitollinen tämän potilaskokemuksen perusteella Suomen julkisesta terveydenhuollosta, enkä pysty hakemallakaan hakemaan mitään pahaa sanottavaa. Iso peukutus kaikille ihmisille, jotka minua hoitivat ja jotka julkisessa terveydenhuollossa tuottavat hyviä potilaskokemuksia!